maanantai 11. heinäkuuta 2016

Herkkuja kaalista, osa 1: Kaalinuudelisalaatti

Ensimmäinen mielikuva kaalista ei ole hirveän trendikäs, mutta kauden sesonkiherkku on selvästi nostamassa profiiliaan. Hyvä niin, sillä  edullinen, riittoisa ja maukas kaali taipuu todella moneen erilaiseen ruokaan. Meillä yhdestä isosta kaalista syntyi viikon aikana kolme erilaista herkkua, joista ensimmäisenä esittelyyn pääsee kaalinuudelisalatti.

Nopea ja ruokaisa salaatti syntyy alle puolessa tunnissa ja toimii joko sellaisenaan tai lisukkeena esimerkiksi broilerin tai kalan kanssa. Gluteenitonkin versio syntyy helposti käyttämällä soba-, riisi- tai lasinuudeleita ja gluteenitonta soijakastiketta.



Ainekset:
200 g nuudeleita
200-300 g varhaiskaalia (puolikas pienestä, neljäsosa isosta kaalista)
2 porkkanaa
0,5 dl seesaminsiemeniä
0,5 dl kurpitsansiemeniä
1 dl cashewpähkinöitä
korianteria 
suolaa

Kastike:
2 rkl riisiviinietikkaa
2 rkl hunajaa
2 rkl (gluteenitonta) soijaa
1 rkl oliiviöljyä
lime
chili
suolaa

Valmistus:
Aloita salaatin valmistaminen keittämällä nuudelit. Huuhtele nuudelit kylmällä vedellä, valuta ne hyvin ja siirrä salaattiastiaan.

Paahda seesaminsiemeniä, kurpitsansiemeniä ja cashewpähkinöitä kuivalla kuumalla pannulla pari minuuttia jatkuvasti sekoitellen. Mausta kevyesti suolalla. Kaada nuudeleiden joukkoon salaattiastiaan.

Pilko kaali mahdollisimman ohuiksi suikaleiksi. Kuori porkkanat ja leikkaa niistä ohuita lastuja kuorimaveitsellä. Hienonna korianteri. Sekoita nuudeleiden ja siemenien joukkoon.

Valmista lopuksi kastike hienontamalla chili ja raastamalla limen kuori. Sekoita ne kaikkien muiden ainesten kanssa. Huom! Purista limestä myös mehu kastikkeeseen. Kaada kastike salaatin joukkoon ja sekoita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti